Reitti: Melonta satamasta Varjakansaareen – Varjakansaaren käppäily – melonta Akiolle – kävely laavulle – (yötä laavulla) – melonta takaisin satamaan
Reissu: Melontaa ~4 km ja patikointia ~3,5 km
Reissuseura: Wagner + neiti H
Keli: Todella tuulinen, jopa niin tuulinen että pohditaan kannattaako vesille lähteä
Rankalle tulevalle UKK:n kansallispuiston vaellukselle pitää valmistautua kunnolla niin henkisesti kuin fyysisestikin ja mikä olisi sen parempi tapa kuin käydä vähän melomassa ja samoilemassa. Oulu sijoittui kivasti reitille matkalla Urho Kekkosen kansallispuistoon ja ystäväni Oulusta lupautui yllätyshulluna lähtemään mukaani melontareissulle.
Haimme Melomosta packraft-vuokraveneet lainalle ja aloimme pohtia mikä voisi olla hyvä melontakohde. Saimme Melomon tyypeiltä varustevinkkien lisäksi myös hyviä kohde-ehdotuksia. Halusimme ystäväni kanssa nähdä vähän muutakin kuin pelkkää kaupunkia ja siksi katselimme kohteita kaupungin ulkopuolelta – jopa Hailuodolta asti. Lopulta huomiomme kiinnittyi Varjakansaareen, koska se olisi sopivan lähellä JA selvisi, että se on joku autiosaari 😲 Saareen pääsee myös muuten myös kapulalossilla, jos haluaa käydä tutustumassa autiosaareen ilman venettäkin.
“Sata vuotta sitten Varjakansaaressa toimi Pohjoismaiden suurin saha, ja vilkkaassa kylässä oli oma paloasema, elokuvateatteri, kauppoja sekä putka. Sähkötkin saatiin ennen mannerta. Sitten sahan toiminta lakkasi äkisti. Autiosaarella vallitsee unenomainen tunnelma.” Ylen artikkeli kertoo.
Ei muuta kuin auton nokka kohti Varjakkaa ja matkaan. Saavuimme satamaan, jossa näytti olevan hyvää ruohoalustaa varusteiden sekä kumikanoottien täyttämistä varten. Ei muuta kuin auto parkkiin viereen ja hommiin. Pohdimme pitkään myös koko reissun toteuttamista sillä keli oli todella tuulinen ja se muodosti myös aallokkoa. Päätimme kuitenkin kokeilla ja mikäli näyttäisi liian pahalta niin palata takaisin satamaan. Varjakansaaren puolelle ei onneksi ollut kovin pitkä matka ja pystyimme seurailemaan saaren rantaa.
Packraftit saatiin täytettyä ja tavarat lastattua nokkaan. Sitten vesille! Tuuli puhalsi mukavasti nokkaan ja aallokko löi lauttaa, mutta onneksi sellaisella voimalla ettei kuitenkaan hommasta tullut liian riskaabelia. Meloimme aaltoja päin ja lopulta reitti kaartoi sopivan läheltä Varjakansaarta ja pääsimme seurailemaan saaren rantaa. Vastaan tuli ensin kapulalossin laituri ja sen jälkeen rantasaunan laituri.
Lopulta eteemme aukesi jäätävä määrä rannalla olevia riukuja ja lautoja. Siitä päätimme myös rantautua, koska metsän siimeksistä löytyy polku. Etsimme sopivan rantautumispaikan entisen sahan sataman läheltä (?) ja menimme rantaan. Valitettavasti vesi oli sen verran matalalla, että päädyimme käppäilemään paljain jaloin rannalta sekä mutakivikossa. Menimme ihmettelemään hienoja puuläjiä, joista oli pakko napsaista muutama kuva.
Autiotalot kiinnostivat meitä kovasti ja etsimme metsän seasta polun, joka johti entisen paloaseman viereen. Upea punainen ja korkea letkutorni kohosi puiden keskeltä. Seuraavaksi vastaan tuli toinen hylätty rakennus, joka ilmeisesti oli toiminut majoituksessa. Hipsimme salaa sisään katselemaan pysähtynyttä aikaa. Upeaa! Loppu saarikierros paljasti muita majoitteita sekä isomman konttorirakennuksen. Hienoa edistyksellistä historiaa näkyi myös pihalla.
”Wc:t olivat ulkona, mutta niissä oli sentään sähkövalo. Sahan ansiosta sata vuotta sitten saarella oli sähköt, ennen mannerta.”
Ilta alkoi hämärtää ja oli aika palata veneille sekä Akionsaarelle, josta löytäisimme yöpaikaksemme laavun. Melonta yli sujui mukavasti ja lopulta saavuimme joensuulle, joka erottaa Akionlahden sekä meren toisistaan. Löydettiin lopulta hirveän hyvä paikka rantautua. Tasainen ja pehmeä. Pieni miinus tulee siitä, että se oli vanhaa joenpohjaa ja siitä johtuen aivan pelkkää mutaa 😀 Siinä sitten lätsyteltiin paljain jaloin rantaa ja lähdimme etsimään laavua.
Meillä oli kaksi toisistaan eri mieltä olevaa karttaa, joista luotimme enemmän Varjakan satamassa olleeseen karttaa – täytyyhän paikallistuntemuksella olla parempi tieto laavun sijainnista. Lähdimme talsimaan rantaa pitkin eteenpäin, mutta luvattua laavua ei näkyny. Painelimme aika pitkälle ja totesimme, ettei se täälläkään voinut olla. Paluu lähtöpisteeseen ja toiseen suuntaan. Ei muuta kuin pusikon läpi polulle, jota sitäkin vähän sahattiin ensin väärään suuntaan. Laavu löytyi lopulta juuri siitä kohtaa mihin toinen kartta sen merkitsi. Paikalliskartta oli pahasti väärässä!
Tuuli oli edelleen kova, joten päädyimme virittämään telttakankaan laavun suulle, että siellä takana pystyi olemaan mukavassa lämmössä. Illallistarpeet tulille ja saimme lopulta hyvät murkinat syötyä. Vähän vielä höpöttelyä ennen kuin oli yöpymisen aika. ZzzZZzz!
Reissutoteuma
Matkat
- Melonta 1: 1,5 km
- Kävely: 2,4 km
- Melonta 2: 1 km
- Laavun etsintä kävellen: 1 km
- (Yöpyminen laavulla)
- Melonta 3: 1,4 km
Reitti kartalla (luotu https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/ )
